you can find from sunny sunny days



















































Hellooo!

Tässä olisi vähän kuvia jälleen kerran.
Joukossa on yksi kuva, joka on otettu aikoja sitten ja yksi joka on otettu matkalta etelä suomessa, toivottavasti saan aikaiseksi laittaa tänne muitakin kuvia sieltä. Kävimme perheeni kanssa siis tuolla etelässä päin, Lohjalla, Hangossa, Raaseporissa, (en muista nimeä Suomeksi jotenka tässä Ruotsiksi) Rasparg issa, Turussa ja sen saaristossa.

Eilen ja toissapäivänä olen ollut kavereiden kanssa viettämässä ihania kesäilypäiviä. Elikkäs olemme loikoilleet auringossa, syöneet, uineet, katsonut elokuvia ja tietenkin juoruilleet.

Vaikka viime päivät ovatkin olleet ihania, on silti kauhea ikävä poikaystävää, joka on Joensuussa jonkkaustapahtumassa, EJC:ssä,( en ala suomentamaan sitä, koska en ole varma oikeinkirjoitustaidoistani : D) jotenka se on vähän latistanut menoa.

En varmaan kovinkaan paljoa kerkiä ensiviikolla tänne mitään laittamaan, sillä viikko on niin sanotusti puukattu täyteen;

Sunnuntaina, poikaystävä tulee kotiin ja menen hänelle yöksi.
Maanantaina, lähden, varmaankin, suoraan poikaystävältä kavereiden synttäreille yhteen päijänteen saareen.
Tiistaina, tulen synttäreiltä pois, ja silloin tulee kaveri USA:n matkaltaan, jotenka näen toivottavasti häntä.
Keskiviikkona, lähden FDC:hen, joka on myöskin jonkkaustapahtuma, jonne menen poikaystävän seuraksi, ja ernuilemaan tietysti : P
Ja tulen sieltä sunnuntaina, ja siitä sitten pari päivää ja alkaa koulu.
Harmi sinänsä, mutta minkäs teet, on koulussakin ihan kivaa, kun on siellä näkee kavereita ja ottaa sen suht. rennosti : ) Ja arvostaapahan sitten vapaa-aikaa enemmän!

Tänään vielä ulos kavereiden kanssa, itseasiassa pitäisi varmaan jo lähteä sinne, ehhe.

-Minja-

2 kommenttia: