Moikkelis Moi
Olin eilen Aarresaaressa, joka on sellainen museoalue aivan kotiani lähellä. Siellä oli alueen perinteinen juhannusjuhla ja menin sinne sitten, vanhempieni ollessa järjestäjinä, ottamaan valokuvia. Oli kyllä ihan kivaa, koska juhla ei kestänyt kauhean kauaa. Aluksi pomppoilin siellä yksin ja iskän kanssa, mutta sitten tuli esiintyjiksi paikallinen jonglöörausryhmä, joka sisältää poikaystäväni ja kavereitani. Eli sitten olin heidän kanssaan, niin ei tarvinnut yksin pyöriä siellä.
Aarresaaren jälkeen tulin sitten poikaystävän kanssa kotiini, ja katsottiin elokuva 'Eagle Eye', joka oli ihan jees, mutta aika outo : P
Oltiin aika myöhään täällä, koska odotin veljeäni kotiin yhdeksitoista, mutta hän olikin sitten jäänyt kylälle ja ei päättänyt ilmoittaa, koska oli tulossa kotiin. Jotenka lähdettiin siitä sitten ulos pyörimään ja voin kertoa; kahdentoista jälkeen Jämsänkosken kaupunki, ON KUOLLUT. Nähtiin vaan jotain random autoja ja taxeja, mut ei yhtäkää ihmistä kävelemässä tai hengailemassa. Ääniä kyllä kuulu pari kertaa, mutta ei ainakaan liikaa meteliä. No mutta, saipahan sitten olla rauhassa.
Vaikka kustiin aika pahasti, kun menimme ainoaan kuivaan paikkaan, edeltävän sateen jäljiltä, joka oli linkkipysäkki. Siinä oltiin ihan rauhassa, ja iloksemme alkoi sataa kaatamalla. Oltiin siinä joku tunti, kun ei oikein viitsinyt lähteä mihinkään. Olin kotona siinä 20vaille 2 yöllä. Ja nukkumaan joskus tunnin päästä. Hienosti meni unirytmi siinä : D
Mutta tänään meen vielä mökille, heti kun veli tulee kotiin hakemasta mopoaan. Menemme sinne siis tämän mopolla, koska en jaksa ajaa skootterillani sinne asti ja vanhemmat ei viitsii tulla niin kaukaa takaisin vaan hakemaan meidät (mökille n.22km matkaa).
Hyvää juhannusta siis kaikille !

-Minja-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti